10. kesäkuuta 2013


Oi, ihanaa! Kesä! ....ja rehottavat säärikarvat. Tai ainakin höylää käyttäessä on huomannut, että karvoja saa olla ajelemassa lähes joka toinen päivä jotta kehtaa näyttää säärensä hameissa.

Luottamus kaupan kylmävahaliuskoihin ja kaikenmaailman laadukkainakin mainostettuihin "taikakarvanpoistajiin" oli tyystin mennyt, sillä ne eivät yksinkertaisesti toimineet. Odotukset eivät siis olleet korkealla tämänkään tuotteen kohdalla.

Buzzador-paketti sisälsi siis Veet Easy Wax-setin. Vahaa lämmitettiin sähkökäyttöisellä koneella n.20min (korkeintaan kuitenkin 40min). Vaha levitettiin karvojen kasvusuunnan mukaisesti, ihokarvanpoistoliuska asetettiin vahan päälle, silitettiin hetki ja lopuksi repäistiin karvojen kasvusuunnan vastaiseen suuntaan liuska kerralla irti. Ja mitä ihmettä! Tämähän toimii. Lähes kaikki käsitellyn alueen karvat jäivät liuskaan kiinni. Eikä se tuntunut edes pahalta. Ainut herkempi kohta säärissä oli aivan tuo jalkapöydän yläpuolinen alue, mutta se kirpaisi tosiaan vain sen pienen hetken.

Tulos oli täydellinen (vaikka säärien käsittelyyn menikin reilusti yli tunti aikaa näin aloittelijalta). Aion ehdottomasti käyttää tätä jatkossakin. Etenkin näin kesäaikaan on mukavaa, kun karvat pysyvät pitkään poissa. Ja ennenkaikkea, onhan tämä huomattavasti paljon edullisempi vaihtoehto kuin kauneushoitolassa tehtynä.